Milloin musiikkivideon tekeminen on järkevää?
- Jukka Hynynen
- 13.6.2019
- 3 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 4.9.2019

Musiikkivideot eivät ole enää niin merkittävässä roolissa artistien markkinoinnissa, mitä ne olivat ennen. Tähän on vaikuttanut erityisesti sosiaalisen median käytön kasvaminen artistien ja bändien brändimielikuvan rakentamisessa.
Some mahdollistaa visuaalisen sisällön tuottamisen hyvin pienillä kustannuksilla ja ketterästi, jolloin musiikkivideon rooli on osittain korvattu some-sisällöillä.
Toinen merkittävä muutos liittyy musiikkivideoiden julkaisukanaviin ja kuluttajien tapaan kuluttaa musiikkivideoita.
Vielä 2000-luvulla musiikkivideoita esittäneet televisiokanavat olivat nuorison suosiossa ja ohjelmien ympärille rakentui mainosmarkkina, jolloin musiikkivideoiden tekeminen saattoi olla artistin promoamisen sivujuonteena jopa taloudellisesti kannattavaa.
Nuorten kohdeyleisöjen siirryttyä televisiosta YouTubeen, muuttui myös musiikkivideoiden rooli ja markkina. Kuka tahansa pystyi julkaisemaan musiikkivideoita ilman portinvartijoita ja suuremmat kohdeyleisöt pirstaloituivat yksilökuluttajiksi.
Tarjonnan kasvaessa myös esille pääsy vaikeutui ja kallis musiikkivideo ei ollut enää tae siitä, että sen kautta kappale ja artisti löytäisi tiensä oikean kohdeyleisön ruuduille ja sydämiin.
Musiikkivideo ei kuitenkaan ole formaattina kuollut ja niiden tekeminen voi olla edelleenkin järkevää. Missä vaiheessa ja milloin artistin tai bändin pitäisi panostaa musiikkivideon tekoon?
Se selviää tästä kirjoituksesta.
Artistin tai bändin kypsyystaso määrittää paljon
Nyrkkisäännöksi antaisin ohjeen, että aivan uransa alussa olevan artistin tai bändin ei kannata panostaa musiikkivideon tekemiseen.
Musiikkivideot ovat usein melko kalliita, riskialttiita ja raskaita projekteja, jolloin matkan alussa olevien artistien ja bändien kannattaa käyttää pienet resurssinsa tuottavampaan tekemiseen.
Alkuvaiheessa kannattaa mielummin panostaa:
oman identiteetin kirkastamiseen (millainen artisti/bändi on kyseessä ja miltä haluamme näyttää ja kuulostaa)
tuotteen kehittämiseen eli parempien biisien kirjoittamiseen ja tuottamiseen - jopa ensimmäisen hitin tekemiseen sekä
tulevaisuuden isomman kuvan suunnitteluun (mihin tähtäämme ja miten julkaisemme sekä promoamme musiikkiamme)
Nämä kysymykset ovat paljon tärkeämpiä ratkaistavaksi ennen ensimmäistä musiikkivideota.
➡ Lue myös: Demojen arviointi - miten analysoit demojasi? -blogi
Ensimmäisen musiikkivideon julkaisu
Musiikkivideon julkaisu voi olla järkevää, kun tietyt virstanpylväät on saavutettu ja tekemisen taso on riittävän korkealla tasolla.
Ennen kuin suunnittelet musiikkivideon tekemistä itsellesi tai bändillesi, varmista että:
Olette määrittäneet musiikilliset tavoitteenne (mihin tähtäätte, millä aikataululla ja miten mittaatte onnistumistanne)
Olette ottaneet sosiaalisen median haltuun mahdollisimman hyvin, ja julkaisette kanaviinne aktiivisesti sisältöä ja seuraajakuntanne on tasaisessa kasvussa
Olette tehneet muutaman laadukkaan julkaisun (3-6 kpl) ja julkaisseet ne myös digijakelun (Spotify jne.) kautta
Olette suunnitelleet visuaalisen ilmeenne yhdenmukaiseksi ja teillä on selkeä visio siitä, miltä haluatte näyttää eri kanavissa
Olette keikkailleet aktiivisesti ja keikkojen määrä on kasvussa
Olette löytäneet tuottajan ja teillä on selkeä visio musiikkinne kehittämisestä
Teillä on käsissä vähintään yksi potentiaalinen hittikappale, joka on musiikkivideon arvoinen
Kuten huomaat, listassa on melko paljon asioita, jotka menevät musiikkivideon tekemisen edelle.
Älä siis hötkyile turhaan musiikkivideon kanssa vaan kehitä muita osa-alueita mahdollisimman pitkälle. Tällöin saatte ensimmäisestä musiikkivideostanne enemmän tehoja irti.
➡ Katso myös: Biisipalaute vie kappaleesi seuraavalle tasolle
Mitä hyötyä musiikkivideosta voi olla?
Tekstin loppuun on syytä nostaa myös muutama hyöty, joita musiikkivideon tekeminen voi tarjota:
1. Tarinan kirkastaminen tai vahvistaminen
Musiikkivideon avulla artistista tai bändistä voidaan tuoda esiin uusia puolia, joita musiikin, some-sisältöjen ja promokuvien avulla ei ole vielä viestitty. Toisaalta video voi toimia olemassa olevan brändin ja tarinan vahvistajana, jolloin koko paketista tulee entistä vakuuttavampi ja ammattimaisempi.
2. Markkinointimateriaalien rikastaminen
Hittipotentiaalisen kappaleen markkinoinnissa video voi tuoda lisäarvoa. Videon tekeminen on fiksua etenkin silloin jos bändin tai artistin biisi päätyy radiosoittoon asti. Iso yleisö haluaa varmasti nähdä minkälainen porukka biisin takana on ja mikä olisikaan parempi tapa tuoda tämä esiin kuin laadukkaan musiikkivideon avulla.
3. Sainaus musiikkiyhtiölle
Joissain tilanteissa musiikkivideo voi toimia erinomaisena sisäänheittäjänä, mikäli artistin tai bändin sainaus isoon musiikkiyhiöön on viittä vaille valmis. Yleensä edellytyksenä on se, että artistin kaikki muut tärkeät peruspilarit ovat kunnossa ja neuvottelujen pohjalla on vahva kiinnostus ja usko artistin potentiaaliin. Tällaisessa tilanteessa musiikkivideo voi olla viimeinen ongelmanpoistaja tuotantopäälliköiden ja markinointi-ihmisten ajatuksissa. Laadukkaasti toteutettu musiikkivideo, joka avaa bändin/artistin tarinaa ja identiteettiä, voi ratkaista epäselvät kysymykset siitä, millaisena artisti pitäisi yleisölle, medialle ja yhteistyökumppaneille esitellä.
Miten musiikkiuralla kannattaa edetä?
Artistit ja bändit voivat tehdä monia asioita oman uransa edistämisen eteen. Tärkeintä on tietää, mitä kannattaa tehdä ja missä vaiheessa - mitä pyrin tässäkin kirjoituksessa avaamaan.
Suosittelen, että lataat meidän maksuttoman työkalun, jonka avulla voit suunnitella omaa uraasi eteenpäin. Sen avulla tiedät, mitä sinun kannattaa tehdä juuri nyt, jotta tekemisesi menisi eteenpäin ja saavuttaisit seuraavan haluamasi tason.
Pääset lataamaan työkalun klikkaamalla alla olevaa banneria 👇
Jukka "JuKa" Hynynen
Toimitusjohtaja, artisti, tuottaja



Hyviä pointteja artikkelissa! Olen täysin samaa mieltä siitä, että musiikkivideon tekemistä ei kannata hätiköidä. Visuaalinen tarinankerronta on oma taiteenlajinsa, ja sen voima piilee yksityiskohdissa, jotka tukevat artistin brändiä ja kappaleen sanomaa. Yksi usein unohdettu tehokeino on lavasteiden ja rekvisiitan harkittu käyttö tunnelman luomisessa. Esimerkiksi pienen, mutta visuaalisesti puhuttelevan esineen avulla voidaan luoda syvällisempi yhteys katsojaan, katso vaikka tämän esimerkin kautta. Se voi tuoda videoon ripauksen eksotiikkaa tai nostalgiaa.
Miten rekvisiitta muovaa tarinaa?
Jokainen esine kameran edessä kertoo tarinaa. Minimalistinen video, jossa on vain yksi vanha tuoli, viestii aivan eri asioita kuin loistelias kattaus täynnä yksityiskohtia. Kyse ei ole budjetista, vaan luovuudesta. Halpa kirpputorilöytö voi olla tarinallisesti arvokkaampi kuin kallis design-esine. Tärkeintä on miettiä, mitä kukin elementti symboloi ja miten se…
Kokeilin https://revolutplus.net/ Revolut Plus review sivustoa, koska olin kiinnostunut AI-pohjaisesta kaupankäynnistä. Alkuun kaikki vaikutti lupaavalta: rekisteröityminen oli nopeaa, ja sain käyttöön demotilin. Sivusto lupaa jopa 200 % tuottoja lyhyessä ajassa, mutta en löytänyt itsenäisiä arvosteluja tai käyttäjäkokemuksia, mikä herätti epäilyksiä. En ole vielä sijoittanut rahaa, mutta seuraan tilannetta.
Moikka! Mä oon pelannu vähän aikaa Igni Casinolla, ja voin sanoa, että se on kyllä oikeesti sellanen paikka, missä pelaaminen tuntuu luotettavalta ja mutkattomalta. Pelivalikoima on valtava, bonukset mehukkaita ja koko meininki todella ammattimaista – yhteistyö Microgamingin ja Evolutionin kanssa takaa, että pelit on huippuluokkaa. Parasta on myös se, että sivusto on suomenkielinen ja panostaa vastuulliseen pelaamiseen, mikä on mulle henkilökohtaisesti tosi tärkeetä. Jos säkin haluat löytää hyvän paikan, missä viihtyy eikä tarvitse stressata, niin suosittelen tsekkaamaan myös https://lappajarvenveikot.fi/. Sieltä saa hyviä vinkkejä ja faktoja, jotka auttaa pelaamaan fiksusti ja pitämään hauskaa ilman turhia riskejä. Ei muuta kuin kokeilemaan, tuut tykkäämään!
Kyllä, olen itsekin miettinyt, miten voisi helpottaa arkea laskujen ja talouden hallinnan suhteen – varsinkin silloin kun eri maksut ja palvelut kasaantuvat. Silloin törmäsin Plinkoon, ja se on oikeasti ollut yllättävän kätevä ratkaisu. Kaikki tilaukseni, maksut ja kuitit pysyvät yhdessä paikassa, eikä tarvitse kaivaa sähköposteja tai muistaa eräpäiviä ulkoa. Sivusto on tosi selkeä ja toimii sujuvasti myös puhelimella. Suosittelen kokeilemaan: https://plinkofi.com/ – ainakin omalla kohdallani se on tehnyt arjesta vähän huolettomampaa.